torstai 19. toukokuuta 2011

tossut

Tossut, jotka on virkattu trikoo matonkuteists isolla virkkuukoukulla. Lämpimät tossut.
Posted by Picasa

Kahvipusseista tehtyjä

Kaksi pannunalusta. Toinen on tehty punomalla, kuten korinpohja, hyvä käytössä. Toinen, vasemmanpuoleinen, on ensin virkattu pohja pellavalangasta ja siihen on pujotettu rullatut kahvipussit. Lanka on vedetty pussien läpi, niin että ne eivät pääse luistamaan pois. Pidän itse erityisesti tästä pannunalusesta, Kuumat astia pysyvät siinä hyvin. Tein niitä kymmenkunta, eri värisiä ja -kokoisia. itselleni jäi vain tämä. Täytyisi tehdä lisää. Pieni kori sopii lapsille vaikka marjakoriksi.
Posted by Picasa

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Vanhasta uutta

Paperista tehtyjä lahjakasseja ja kompostipusseja vanhasta uutta -kurssilla. Sangat kiinnitetty liimaamalla. Kasseja voi maalata tai tehdä muustakin paperista.

Matkahuopa

Kaikenlaisia lankoja alkoi olla niin paljon, että uusia ei voinut ostaa. Tein matkahuovan, ja keinokuitulankoihin laitoin rinnalle ohuen villalangan, niin että huovasta tuli lämmin. Käytin kaikki pienet keräntähteet. Ruudut kudottu aina oikeaa, koko 20 cm.